*

Mikko Kokko

Pientä pohdintaa ikäkriiseistä.

Oman 40v ratakierroksen takakaarre (jouluna 41v) on aloitettu ja pohdiskelin hiukan näitä kuuluisia kriisivuosia, joita pyöreiksikin nimitetään.

Kolmekymppisenä joku miettii että tästä alkaa alamäki. Yksi hyppää laskuvarjolla, hankkii lentolupakirjan tai matkustaa maailman ympäri.

Toinen kokee nelikymppisensä mitä suurimpana kriisinä. Tekee nyt mitä nelikymppiset tekevätkään. Itse ihan samanlaisia juttuja kuin 10v aikaisemminkin, toki vähemmällä kiihkolla.

Viidessäkympissä paatuneinkin mies stereotypian mukaan hyppää harrikan selkään ja antaa moottorin täristää persettään. Seuraava stoppi onkin sitten vanhainkodin porteilla.

Ikä on vain numeroita sillä laskutavalla miten maa kiertää aurinkoa, mutta tosin myös lääkärin ainaisena varoitteluna siitä, että nyt pitäisi alkaa tehdä sitä ja tätä. Mieluusti ainakin liikkua.

Oman ikääntymiseni helmisynti tuntuu olevan mukavuudenhaluisuus. Kun "vanhan pöllön" viisautta rapisee lisää, niin osaa ennakoida ja tehdä asioita mahdollisimman energiatehokkaasti. Muuten olen mielestäni sama poika ja nuori mies joka aina olen ollut vaikka rapistunkin.

Jännää.

Kaksi hyvää musikaalista linkkiä aiheeseen liittyen:

Tuure Kilpeläinen

Samuli Putro

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Kukaan ei vanhene päivässä", sanoi eräs geriatri hiljattain tv-haastattelussa. Sitten kun päiviä on piikissä n. 20800, huomaa erinäisiä ikääntymisen oireita.

Lääkärini otatti minulta tiettyjen verikokeiden lisäksi sydänfilmin sillä perusteella, että "olet jo tuon ikäinen". Se kuulosti jotenkin kohtalokkaalta, mutta saipa pumppuni testistä kuitenkin puhtaat paperit!

Viidenkympin villitys ei selvästikään ole pelkkä vitsi, vaan ilmenee monissa yhteyksissä "tätä ei saa enää lykätä tuonnemmaksi" -ajatteluna.

Woody Allenin (s. 1935) mielestä ihminen ei aikuistu ennen kuin hänen vanhempansa ovat kuolleet. Allenin tapauksessa asiaa voi arvioida ensinnäkin hänen erikoisen elämänsä, sekä toiseksi hänen äitinsä (1906-2002) ja varsinkin isänsä (1900-2001) pitkäikäisyyden pohjalta.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Kiitos viisaista sanoistasi.

Tosin itse halusin sydänfilmin, jota ei alle viisikymppisille anneta noin vaan (työnantajan toimesta) koska itselläni oli sydänlihastulehdus intissä.

Sydämeni voi hyvin.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Kuten vapaavuoron tekstejäni lukeneet ovat havainneet niin täytin hiljattain viisikymmentä vuotta. Ei se minulle mikään merkkipaalu ollut. Se pitää todeta, että 40-50 ikävuoden välillä olen alkanut enemmän tiedostaa sitä, että minäkin joskus kuolen - olen siis kuolevainen.

Vielä kolmekymppisenä, ja jopa hieman sen yli, olin ihan vaan tyytyväinen siitä kun joku kysyi ikääni ja minun piti ihan oikeasti miettiä, että minkä ikäinen nyt olen. Saatoin hetken jopa muistaa väärin.

Elämäni kuitenkin tiivistyy sanoihin. Kirjoitin ensimmäisen kirjani noin kymmenen vuotta sitten. Toinen on lähes valmis.

Ja nyt mieleeni tulee: maisterisjätkä -> ministerimies.

Mitä minusta vielä tulee? Sen aika näyttää. Tällä hetkellä ei hyvältä näytä :-(

Mikko Niska

Tie onnelliseen vanhuuteen on siinä, että aloittaa varhain.

Viidenkympin hilkulla on ehkä viimeinen jokseenkin realistinen mahdollisuus yrittää repiä itsensä ulos oravanpyörästä. Kuntoa, mieltä vielä tallessa; johonkin ponnistukseen yltää yhä. Kriittisyys elettyä elämää, näkymiä ja valintoja kohtaan kasvaa. Tulee terveellä tavalla itsekkääksi, näkee tarkasti lävitse nykyajan joukkopsykoosista (vaikka sitten kaksiteholasien ansiosta).

Kynnys ryhtyä johonkin kasvaa, mutta jos sitten tekee päätöksen - mahtava alakierrosvääntö menee kalliosta läpi. Keski-ikäinen ei enää ole kierroskone.

Elämän banaliteetista poimitut havainnot tulevat ajattelun keskiöön. Ihminen keskellä aikaa ja ikää ottaa hieman etäisyyttä, tarkkailee ympäristöään ja lajitovereitaan. Hän näkee lukuisia tragedioihin johtavia kehityskulkuja.

Ruuhkavuodet saattavat ajoittua eri ikäryhmiin työ-, ura- tai vaikkapa perhesyistä johtuen. Joku jää lapsettomaksi, siinä missä toisella saattaa katketa tai alkaa huikeaksi luonnehdittava ura. Kaikki nämä tekijät varastavat aikaa, jota ilman ihminen on ajattelullisesti köyhä.

Jos tarkastelen itseäni retrospektiossa, luulin neljänkymmenen kohdalla jo tietäväni mitä väsymys on. Mutta nyt näen tarkemmin; ajan myötä väsymys saa uusia piirteitä, ja sen juonteet elämän kasvoissa syvenevät. Samaan aikaan asian merkitys loittonee. Ihminen ihmettelee jo silkkaa olemassaoloaan. Tähänkin asti on selvitty, moni on jo jäänyt matkalle.

Illuusiot, harhat, väittämät, uskomukset. Me elämme sellaisten keskellä, mutta vasta ikääntyminen opettaa meitä näkemään niiden onttouden. Pyörittelemme päätämme, kun tarkkailemme nykyajan teatterin vuorosanojen kritiikitöntä hokemista. Ymmärrämme, että suurimmalle osalle ihmisiä on suotavaa, että he eivät koskaan pysähdy ajattelemaan. Harha voi myös olla suloinen - miksi rikkoa sitä, kerran silmät avattuaan on niitä mahdotonta enää sulkea.

Katumus on mahdollinen mutta samaan aikaan hyödytön tunne. Mitäpä niitä enää oikomaan. On tullut kohkattua kaikenlaisen yhdentekevyyden parissa, tuhlattua parhaat vuodet ja energia muiden kaltaistensa joukossa, harhoja kiillottaen.

Jokainen ikääntymiseen liittyvä stereotypia konkretisoituu. Näin se menee, huomaa ajattelevansa. Sille on syynsä, että viisikymppinen jo ajattelee eri tavoin kuin kolmekymppinen. Arvokeskustelun kirjaimet piilottelevat saniaisten ja metsiin hylättyjen autonromujen varjoissa. Niitä ei nuorempana malta tonkia.

Niin tulevat ja menevät elinkaaret, nuo rekistereihin päätyvät tilastot ihmisistä jotka kerran täällä koikkelehtivat, luullen useimmiten tietävänsä mistä on kysymys. Sataviisikymmentä vuotta heillä on jonkinlainen merkitys, sen jälkeen tulevien sukupolvien yhteys katkeaa, eikä heitä enää ole muuta kuin tallenteina, anekdootteina.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset